Anne Lempinen Suomalaisten asialla

Katupartiot tulivat jäädäkseen tulevaisuuden katukuvaan

 

Miksi Suomessa on enenevässä määrin katupartioita, miksi puhutaan kodinturvajoukkojen tarpeellisuudesta? Entä miksi katupartioita tietyt tahot vastustavat? Me kuitenkin saamme lukea lukuisista raiskauksista ryöstöistä ja pahoinpitelyistä, joihin todellakin syyllistyy melkoisen usein ihan muut kuin kantasuomalaiset. Kaikki tapaukset eivät taatustikaan tule edes julkisuuteen.

Mikä on Suomessa naisen kunnia ja arvo? Ymmärtäväisyyttä tuntuu riittävän  enemmän kulttuurinsa varjolla raiskauksiin syyllistyneille, kuin suomalaisille raiskatuille naisille. Aivan kuin oltaisiin siirtymässä kohti tänne tulevien kulttuurikäsityksiä, naisella ei ole arvoa, eikä pidä yksin kulkea, mikäli haluaa olla kunniallinen ja välttyä raiskauksilta.

Se ei oikein riitä, että vastaanottokeskuksissa sievästi kerrotaan, miten tässä maassa käyttäydytään, mitä saa tehdä, mitä ei. Kun kulttuuri on tulijoilla toisenlainen, vähät puheet eivät riitä. Tästä ongelmasta ei kukaan ota vastuuta, vaan ennemminkin pistetään raiskaukset tulijoiden oletettujen traumojen piikkiin. Ongelman kieltäminen näyttää olevan miellyttävämpää, kuin siihen reagoiminen.

Reagointi on ollut nopeaa, kun Suomeen on noussut katupartioita. Puhetta riittää natseista, äärioikeistosta ja partioihin kuuluvien rikoksista, vaikka rikoksiin syyllistyneitä lienee enemmän eduskunnassa, kuin partioissa. Käsittääkseni partioiden tarkoitus on vain turvata kansalaisten turvallista liikkumista ja tosiasiahan on se, että poliiseilla ei voimavarat enää riitä. Katupartioiden tarkoitus ei todennäköisestikään ole hyökätä kenenkään kimppuun, vaan nimenomaan turvata se, ettei kenenkään kimppuun hyökättäisi. Todennäköisesti jo se rauhoittaa tilannetta, kun tiedossa on, että partioita liikkuu.  Voisi olettaa, että maahan tulijoidenkin etu olisi se, että suomalaiseen kulttuuriin sopeutumattomat palautetaan joko ruotuun tai lähtömaahan heti kun ongelmia ilmenee, niin ei menisi kaikkien maine. Onhan joukossa toki todellisiakin pakolaisia ja turvapaikan hakijoita.

Meillä media pitää huolen siitä, että kansa ei tiedä, mitä todellisuus on, mitä todellisuudessa tapahtuu.  Todellisuus on kuitenkin se, että tänne on päästetty ylimitoitettu määrä epämääräistä väkeä ajattelematta seurauksia. Ennalta on helppo aavistaa, miten jonkin ajan kuluttua syyllistetään kantaväestöä niistä rikoksista, mihin tänne tulleet syyllistyvät, eli emme ole olleet riittävän suvaitsevaisia, vaikka todellisuudessa ihan kaikkea ei vaan voi suvaita.

Edessä on vielä melkoiset törmäyskurssit, kun olosuhteisiin tyytymättömät tulokkaat ilmaisevat tyytymättömyyttään, kuten ilmaisevat myös osa kantasuomalaisistakin, kun nähty se jo on, minkä ryhmän etu menee etusijalle. Mikäli vielä jokin media jakaa todellista tietoa, eikä ole bisneksen tekijöiden mielipidemuokkauksen alaista, totuus valkenee. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska suurin osa toimittajista on ylempien tahojen valvonnan alla ja noudatetaan vain vuosikausia hiottua suvaitsevaisuuspolitiikkaa. Raha ja tavallisesta suomalaisesta kansasta piittaamaton politiikka ratkaisee pääsääntöisesti sen informaation luonteen, mikä tavoittaa suuren osan kansasta.

Monissa maissa oma kulttuuri ja kansallistunto on väestölle kunnia-asia, mutta meillä Suomessa kyseisiä asioita kunnioittavat luokitellaan natseiksi, tai ainakin rasisteiksi. Täällä ei saisi kunnioittaa eikä turvata mitään omaa, vaan ainoastaan vierasta väkeä, mikä on monien maiden kautta päätynyt tänne Suomeen. Se ei ole edes mitään empatiaa, miksi tulijoihin pitäisi suhtautua niin ymmärtäväisesti, vaan se on muutamien tahojen bisneshakuisuutta, mikä vielä kusee koko kansan kintuille ja se on joidenkin tahojen unelma halvasta työvoimasta, mikä sekään ei suomalaisen hintatason maassa onnistu. Lopulta tulos on ongelmat ja menopuolelle jää ongelmista monin tavoin kalliisti maksaminen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Näyttää se suhtautuminen naisen kunniaan olevan vähän ristiriitainen. Jos tekijä on mamu niin sitten uutisoidaan etusivulla, ministerit pitää kriisokokousta ja some räjähtää. Jos tekijä on kantis riittää pikku-uutinen, somen kiinnostus lopahtaa eikä kukaan ole kiinnostunut. Oli ällistyttävää huomata että poliisikin puhuu "meidän naisista" ihan kuin naiset olisivat jotenkin suomalaisten miesten omaisuutta.

Katupartiot koostuu lähinnä rikollisista jotka etsimässä hakattavaa. Onneksi on olemassa muunkinlaisia partioita:
http://yle.fi/uutiset/kyllikin_siskot_haastaa_sold...

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Enpä usko tuohon teoriaan, koska jos katupartoit haluaisivat hakata, siihen olisi jo varmasti löytynyt tilaisuuksia...

Kyllä tuo uutisoiminen taitaa olla toisin päin.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Tuo rikollinen lössi kaduilla pyörimässä ei ainakaan lisää turvallisuutta.

Se on ihan fakta että mamujen tekemistä raiskauksista nousee suurempi kohu.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen Vastaus kommenttiin #5

Niin Bodil, ryöstöt ja raiskaukset eivät varmaankaan ole rikoksia mamujen tekeminä lainkaan, vaan fakta on se, että syyllistyvät kyseisiin tekoihin aivan liian usein.

Mietihän joutessasi, minkälaisiin rikoksiin syyllistyneitä on vuosien saatossa istunut mm. eduskunnassa ja tuomitse katupartioihin osallistuvia vasta sitten.

Media nyt hehkuttaa kaltaisiasi varten katupartiolaisten rikkomuksia, mutta ovathan he rikoksensa sovittaneet ja jatkavat elämäänsä. Eiköhän se ole hyvä asia, että ovat oikealla tiellä puolustaessaan suomalaisten turvallisuutta, viralliset tahot kun sitä eivät tehokkaasti tee.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #5

"Se on ihan fakta että mamujen tekemistä raiskauksista nousee suurempi kohu".

Noin päällisin puolin katsoen ei ole lainkaan selvää, pitääkö tuo väite paikkaansa. Mutta jos oletetaan, että se pitää, siihen on hyvä peruste. Niitä mamujen tekemiä raiskauksia on tapahtunut jopa suhteellisen useita, kun taas noita paljon rummutettuja "rikollisten lössien" suorittamia pahoinpitelyitä ei.

Sari Haapala

"Katupartiot koostuu lähinnä rikollisista jotka etsimässä hakattavaa."

Jos kerran näin on, niin miksi mikään katupartio ei ole aiheuttanut poliisin mukaan minkäänlaisia häiriöitä? Myöskään rikoksia ei ole tapahtunut tai ainakaan raportoitu katupartioiden liikkuma-alueella, joten eikös siinä tapauksessa nämä katupartiot ole hoitaneet tehtävänsä, jota varten ne ainakin teoriassa ovat olleet tekemässä?

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Bodil voisi ihan oikeasti vastata tähän.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #21

Ei ole vielä tapahtunut mitään paitsi että partiot luovat pelkoa ja turvattomuutta. Partiointi myös sitoo poliisin resursseja kun joutuvat seuraamaan heitä.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Ei Bodil pysty vastaamaan. Bodil on bodil.
Toki voihan olla että Bodililla on parempaa ja laajempaa tietoa kuin istuvalla ministerillä. Epäilen sitä.
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) kertoo, että hän ei ole kuullut katupartioihin liittyvistä ongelmista.
– Minulle ei ainakaan ole tullut minkäänlaista viestiä. Ymmärtääkseni poliisiylijohtaja kertoi aamulla, että näiden katupartioiden määrää on hieman liioiteltu. Minun ymmärtääkseni näitä partioita on joissain kaupungeissa, mutta mistään ongelmista en ole kuullut, Lindström sanoi Ylen Ykkösaamussa.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Lindstr%C3%B6m...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Bosil, eikös kunnia ja fyysinen koskemattomuus ole eriasioita, eikai naisenkunnia siitä mene jos joutuu raiskatuksi ainakaan meidän kulttuurissamme.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Yksikin estetty raiskaus on voitto...

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Aivan niin, se on voitto ja yhden ihmisen pelastettu tulevaisuus... tai useammankin, sillä satuttaa se läheisiäkin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Minunkin mielestäni katupartio, jos se noudattaa lakia on ihan hyvä asia. Ei mitään väkivaltaa tietenkään missään muodossa, vaan se vain loisi turvallisuutta niille, jotka yöllä joutuvat työn tai muun takia kulkemaan ja tuntevat olonsa turvattomaksi. Mitäs pahaa turvajoukoista silloin olisi? Poliisi on joutunut supistamaan ja säästämään resurssejaan, joten jos joku on heitä valmis rehdisti paikkaamaan, niin mikä ettei?

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Yleensä pelkkä huuto riittää... jos ei niin kuulija vastaa seuraaksista.
Näin työpaikan vuoksi sanoisin...

Käyttäjän IlkkaNielsen kuva
Ilkka Nielsen

No nämä Odinien kannattajat nyt ei ainakaan tiedä, mitä tahtovat. Samat tyypit facepastoilla kiittelevät näitä "arjen sankareita" uhrautuvasta työstä naisten (valkoihoisten) seksuaalisen koskemattomuuden turvaamiseksi ja kohta herkuttelevat toiveilla suvakkinaisten (mukaanlukien "Kyllikkien") joukkoraiskauksista.
Nyt viedään informaatiokritiikittömiä ihmisiä 6-0. Jonkun pitäisi nyt jyrähtää, muuten kohta epämääräisesti motivoituneet joukkiot alkavat hallita elinympäristöjämme.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Katupartiointiin valmistautuvan Asikkalan Turvan puheenjohtaja Toni Filppula sanoo että auttavat hädässä olevia siitä riippumatta, ovatko he kantasuomalaisia vai turvapaikanhakijoita. Hän mainitsee myös, että ei rasisteja jäseniksi.

Jonkun olisi pitänyt jyrähtää jo paljon aikaisemmin, eli silloin kun tänne alkoi väkeä runsain joukoin tulemaan.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Katupartioita on ruvennut tulemaan nuorten naisten turvaamiseksi, kun he liikkuvat kaupungilla.

Merkittävä tekijä tähän partioimiseen on se ero, kantasuomalaisten ja mamujen väkivaltakäyttäytymiseen

Bodil kun aina näitä mamuja puolustelee niin kerroppa nyt ihan faktatietona, että minä ja monet muutkin saamme sen tiedon mitä media ei kerro.

Kuinka paljon kantasuomalaiset tekevät rasistisia joukkoraiskauksia?

Kuinka moni vuoden 2015 tehdyistä alaikäisen puskaraiskauksesta oli kantasuomalaisen tekemä? Esimerkiksi Helsingissä kaikki kymmenen tapahtunutta raiskausta oli mamujen tekemisiä.

Kun on itse omakohtaisesti oikeudessa todistamassa, kun kaksi aikuista ulkomaalaistaustaista mieshenkilöä tuomitaan kahden 14v ja yhden 13v nuoren tytön pahoinpitelystä, joka tapahtui toukokuisena lauantaina, keskellä kirkastapäivää klo 12,30 Vaasan kauppatorilla. Ja tuomio oli toiselle 17 pv sakkoa 175€ toiselle tuli 21 pv sakkoa 240€ Jälkimmäinen sai kovemman tuomion kun oli lyönyt tytön tajuttomaksi nyrkiniskulla päähän.

Tytöt eivät saaneet minkäänlaista korvausta, koska syyttäjänä toiminut nainen ei ollut muistanut vaatia sellaista... Tytöt olivat alaikäisiä, joten syyttäjä edusti heitä.

Yksi näistä tytöistä on minulle erittäin läheinen..

Toivon ettei kenenkään tarvitse kokea tällaista, ja siksi ymmärrän miksi näitä partioita on alkanut ilmestyä.. Näkövammaisena en voi itse osallistua.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

En ole kuullut että raiskauksia tehtäisiin rasisistisilla motiiveilla. Helsingissä on kyllä tehty paljon enemmän raiskauksia kuin kymmenen ja valtaosa kantisten toumesta.

Mikä ihmeen väliä sillä tekijän (tai uhrin) etnisellä taustalla on? Raiskaus on ihan yhtä lailla erittäin tuomittava rikos vaikka tekijä kantis.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

No ehkä sinulle ei olisi niin väliä tuolla etnisellä taustalla, mutta kyllä sillä saattaa olla paljonkin väliä nuorille neidoille tai alaikäisille, jotka joutuvat kokemusta lopun ikäänsä mukanaan kantamaan. Raiskaus on todellakin aina tuomittava rikos, joten miksi niiden määrän annettaisiin lisääntyä hallitsemattoman maahantulon seurauksena.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #15

Todistatko nyt kommentillasi, että suomalaisen valkoisen miehen raiskaama tyttö/nainen ei saa yhtä kovia traumoja kuin jos sen tekisi joku etelän hedelmä?

""No ehkä sinulle ei olisi niin väliä tuolla etnisellä taustalla, mutta kyllä sillä saattaa olla paljonkin väliä nuorille neidoille tai alaikäisille, jotka joutuvat kokemusta lopun ikäänsä mukanaan kantamaan.""

Pienellä googlauksella löytyy yllättävän nopeasti tietoa suomalaisten (valkoisten miesten) tekemistä raiskauksista, viimevuonnakin eli 2015 media uutisoi yli 30 tapauksesta joissa tekijä oli valkoinen mies ja suomalainen - mutta ilmeisesti kokemus ei ole yhtä traumaattinen kuin jos tekijä olisi tummaihoinen ulkomaalainen.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

"En ole kuullut että raiskauksia tehtäisiin rasisistisilla motiiveilla. Helsingissä on kyllä tehty paljon enemmän raiskauksia kuin kymmenen ja valtaosa kantisten toumesta."

Ensinnäkin jos useampi mies etsii uhrinsa Suomalaisesta kantaväestöstä suunnitelmallisesti, toteuttaa sen niin silloin se on mielestäni rasistinen joukkoraiskaus.

Toiseksi, en kysynyt kaikista raiskauksista mitä Helsingissä on tehty, vaan nimenomaan näistä puskaraiskauksista.

Nämä on juuri niitä tekoja, joita ei tahdota millään ymmärtää. Ne kun on aika julkisia ja lisääntyneet kovalla tahdilla.. Eikä tällaisista ole uutisoitu ennen, koska niitä ei tapahtunut jatkuvasti niinko nyt.

Kaikilta raiskaajilta sais leikata p....t irti ja laittaa ne vaikka kunnantalon seinälle roikkumaan kaiken kansan katseltavaksi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Bodil, jokainen maahantulija tuo kulttuurinsa tullessaan, niin suomalainenkin saunansa ja ruisleipänsä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"En ole kuullut että raiskauksia tehtäisiin rasisistisilla motiiveilla."

Kaikki turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ovat luonnollisesti myös rasismia koska entisyys. Samaa on perusteltu myös toisinpäin tai muuten kyse on kaksista standardeista.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Jokainen rikollinen teko on liikaa. Ihan sama, onko kyseessä ahdistelu, raiskaus, pahoinpitely tjsp. Maahantulijataustaisten tekemät rikokset ovat Suomelle täysin ylimääräisiä ja tarpeettomia " plussa" pisteitä, joiden keräily voidaan välttää varsin helposti, kuten osaava maan johto haluaakin tehdä, käyden avointa vuoropuhelua kansalaisten kanssa.

Tälläkin forumilla on jo moneen kertaan esille noussut hyviä ja käyttökelpoisia ja ihan ilmaisia vinkkejä kansanedustajen käytettäväksi ja ongelman torjumiseksi. Mm :ssa

Lakimuutos nopealla aikataululla, rikollisen palautus lähtömaahan ilman valitusoikeutta ja vitkuttelua oikeusasteissa
Perheitä, nuorten kollien asemasta
Valitaan itse tulijat
Rajat kiinni kokonaan
Kerätään tulijat valvottuihin leireihin
Pienennetään haluttavuutta, poistamalla etuisuuksia
Perheiden yhdistämisen mahdollisuus pois
Määräaikainen turvapaikka
Tehdään nyt vihdoinkin se luovutussopimus Irakin ja Afganistanin kanssa

Jne. Tuossa vain muutama toimiva keino rikollisten tekojen määrän pienentämiseksi.

Luulis muuten hallituksen jo tehneen jotain konkreettista asioiden hoitamiseksi. Vai onko kysymys siitä, että ei tehdä mitään, kun ei napsahda omaan leukaan ? ( pts. Pyhä Kempele ) tai ei tehdä mitään, kun kaverin hotelli jääkin ilman valtion rahaa, tai kun poliitikko itse ei saa sijoitukselleen tuottoa. Tai sitten kyseessä on vain ihan tavallinen normilaiskuus ja tyypillinen välinpitämättömyys " olen kovin huolestunut" - kommenteineen.

Puheista tekoihin on valovuosi matkaa

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Mistä poliisit osasivat estää Uuden vuoden kölniläiset tapahtumat Helsingissä, mikä antoi syyn keskittää vähäiset resurssit yhteen operaatioon? Puhelinkuuntelu, facebook, some yleensä vai mikä? Ilmiantajat VOK:ssa?

Elfgren (Mennikäinen), pukki kaalimaan vartijana puhuu paskaa ja olisi syytä selvittää, mistä johtuu KRP:n ja järjestyspoliisin erilaiset versiot. Kuka suitsii poliisin tiedotusta, Orpo piru vai? Taas menee reisille viranomaisten toiminta, ei uskota, että totuus tulee ennen pitkää ilmi ja sitten tulee lunta tupaan.

Itse blogiin liittyen, sitä ei yleensä oteta huomioon kuinka paljon esimerkiksi nuorten naisten pelot liikkua tavallisilla paikoilla ovat lisääntyneet ilman kouristeluja ja raiskausyrityksiä, jotka kiejautuvat jos tehdään ilmoitus poliisille. Miten paljon on muuttunut verrokkiryhmillä 10 vuotta sitten ja nyt ikäluokissa 12-30 esimerkiksi. Siinä olisi ainakin gallupille tilaa jos nyt ei ihan
mennä sosionomisiin tutkimuksiin. Tuloksista saattaisi löytyä varsinainen, ei-haluttu jytky ja sekin pelon taakka vielä naisten harteille. Hyvä blogi Anne.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-145221649385...

Tämäkin varmaan on joidenkin mielestä tuttua toimintaa myös kanta Suomalaisten miesten keskuudessa..

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Jään odottelemaan KRP:n rikosylikomisario Elfgrenin tasapainottavaa lausuntoa Helsingissä lapsia ja naisia ahdistelevista turvapaikanhakijoista ennen kun uskon sanaakaan tuosta Helsingin apulaispoliisipäällikön lausunnosta.

Näkökulma monikulttuurisuuteen rikkautena ansaitsee tulla kuulluksi myös tämän uutisen yhteydessä.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Miettikää ensi kevättä kun rupee lämpenemään, ihmiset alkaa kulkemaan normaalit kesävaatteet päällä ja maassa on yli 20000 kiimaista juuri maahantullutta nuorukaista kassit täynnä. Jos nyt jo hesassa ahdistellaan lapsia tuohon tahtiin niin ei ne ainakaan vähene. Puskaraiskaus vaatii puskan ja kesän tullessa niitä puskia on joka puolella.
Ensi vuoden aikana monen ihmisen, pelkään että tuhansien loppuelämä tuhotaan matujen toimesta. Kuka kantaa vastuun, Bodil ja kumppanitko?

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Ne, joilla on se Unelma, saisivat olla etujoukossa vastaanottamassa niitä tyhjennettäviä "kasseja".

Siis oikeasti tuntuu liian usein siltä, että kukaan ei ole huolestunut maamme lasten ja nuorten turvattomuudesta.

Toimituksen poiminnat