Anne Lempinen Suomalaisten asialla

Työttömyys on rankka asia

  

Työttömyys on rankka asia ja tässä tekstissä pohdiskelen tuntoja, enkä tilastoja.  Keskityn lähinnä ikääntyneempiin työttömiin, joilla mittarissa on viidenkympin rajatolppa ohitettu. Mitä enemmän on ikää, sitä lopullisemmalta työttömäksi joutuminen tuntuu. Toki on niitäkin, ketkä huokaisevat helpotuksesta ja keskittyvät sitten elämässään johonkin muuhun. Läheskään kaikille tilanne ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen, kun tulee tunne, oliko tämä nyt sitten tässä, työelämä. Silti täytyy olla työvalmiudessa ja työnhakijana, vaikka monien kohdalla on melkoinen varmuus, että työllistyminen ei toteudu.

Työllä on ollut merkitystä ja moni on nähnyt oman arvonsa työssään, vaikka on ollut arvokas myös monilla muilla elämän alueilla. Sekin painaa mieltä, kun tiedossa on, että työttömiä ei arvosteta, vaan pidetään enemmänkin rasitteena, kuin tasaveroisena kansalaisena. Monelle etenkin yksinäiselle ihmiselle tulee tunne, oliko tämä nyt tässä, koko elämä.

Vuosikausia eläkeiän nostaminen on ollut esillä, mutta monelle ennen eläkeikää eteen on tullutkin tilanne, ettei työelämässä tarvitakaan ja eläkeikää odotellaankin työttömyyskortistossa. Tämä tilanne ei ole ennustettavissa edes koulutuksen määrästä, eikä välttämättä suuntautumisesta. Ei myöskään työsuhteen pituudesta, eikä työkokemuksesta. On toki poikkeuksiakin, muutamia ketkä tekevät töitä eläkeiän ylitettyäänkin, mutta siis todellakin poikkeuksia ja useimmiten tuuraajina.

Yhäti vaikeammaksi käy työllistyminen, kun vierastyövoimaa on monilla aloilla ja sen lisäksi tavoitteena työllistää maahanmuuttajataustaisia, joita nyt riittää ja eipä aikaakaan, niin meillä on monen kerroksen työmarkkinat, tai näin ainakin työllistävät tahot uskovat.  Eipä se suomalaisen työttömäksi joutuneen mieltä ylennä, kun kauan on paasattu työvoimapulasta, mutta edessä onkin työpaikkapula.

Ikääntyneemmät työnhakijat ovat eläneet aikoja, jolloin työ opetti tekijänsä, siis opittiin kokeneempien tekijöiden rinnalla. Ennen ei koulutuksen jälkeen ollut työhön pääsemisen vaatimuksena muutaman vuoden työkokemus, eikä aina vaadittu edes koulutustakaan. Toisin on nyt ja vaikka vuosien kuluessa on monenlaista työtä tehnyt, silläkään ei ole merkitystä, vaan vain tuoreet työkokemukset ja tuoreet paperit ovat tässä työnhakupelissä valttia. Elämäkin opettaa ja kokemuksia kertyy, mutta helposti sitä vaan joutuu huomaamaan pudonneensa kokonaan pois pelistä.

Mitä useampia työvuosia on takana, sitä vaikeampi on äkillisesti sopeutua omaan tarpeettomuuteensa, vaikkakin toimeentulo olisi joksikin aikaa turvattu. Mikäli vuosia vielä on eläkeikään, seuraava etappi saattaakin olla pitkäaikaistyöttömyyden myötä jokin työkokeilu tai ns. kuntouttava työtoiminta. Jos ennen työttömyyttä on kuitenkin ollut pitkä työsuhde, tai pitkiä työsuhteita takana, on se silloin outoa lähteä johonkin kokeiluun tai kuntouttavaan pitkästä työttömyyden jaksosta huolimatta.

Kun joutuu työttömäksi, tulee siinä mieleen, mitä nyt, ehkä opiskelu, jokin koulutus, mutta eipä sekään työllistymistä takaa. Niin käy nuorillekin, että kun koulut on käyty, ammatista paperit, vaan silti ei läheskään aina työllisty juuri siksi kun ei ole alan työkokemusta. Eipä ne ole mahdollisuudet sen paremmat vanhemmallakaan väellä. Jos ikää on esim. 55+, niin miettimään pistää, mikä kannattaa, mikä ei ja löytyykö motivaatio kaikessa epävarmuudessa.

Päättäjät pohtivat, miten työn hakemisen motivaatiota saisi nostettua, siis intoa jonkin hakemiseen, mitä ei ole. Todellisuudessa pohdinnan alla on kaiken aikaa ollut ja yhäti on se, miten työt voitaisiin teetättää halvemmalla. Se jää työttömän pohdittavaksi, pärjääkö sellaisella palkalla, millä ei selviydy edes elämisen välttämättömistä kustannuksista huomioon ottaen asumisen kustannukset ja muun hintatason.  Eipä ole ihme, että mielenterveysongelmat seurauksineen lisääntyvät, kuin myös monet muut lieveilmiöt, kun ihmiset ajetaan epätoivon partaalle.

Ratkaistavana olisi oman maan ja oman kansan tulevaisuus, mutta eduskunta ja hallitus erinäisine virkamiehineen keskittyy ihan muihin asioihin, mikä näkyy selkeästi jokapäiväisessä uutisoinnissa. Ei se mitään kannattavaa työllistämistä ole, jos vastaanottokeskuksiin tarvitaan työvoimaa, siis eipä se ainakaan mitään ns. tuottavaa työtä ole. Piti nyt tämäkin tässä mainita, kun niinkin on kirjoitettu, että työllistävää vaikutusta olisi, mutta lyhytaikaista lienee. Ei siinäkään yhteiskunta eikä yrittäjät hyödy, jos tilapäisesti vastaanottokeskusten läheisyydessä olevissa liikkeissä myynti jonkin verran kasvaa. Sekin vielä, että eivät nämä uudet asiakkaat millään omalla itse tienaamallaan rahalla ostoksiaan tee, joten täytyypä meillä leikata kantaväestöltä paikasta jos toisestakin, ostovoimaa heikentäen, että on varaa maksaa taskurahat ja huolehtia ylläpidosta, jotta tulokkaat voivat hyvin. Toki on tahoja, mitkä tästä kansainvaelluksesta hyötyvätkin omissa bisneksissään, mutta Suomen työtön tai työttömyysuhan alla oleva kansa ei hyödy.

Siis jospa edes jokin taho edustaisi Suomen kansaa ja huolehtisi kansan hyvinvoinnista panostamalla suomalaisten työllisyyteen, turvallisuuteen, toimeentuloon.  Ei ole sekään oikein, että palkat alas ja terveydenhoito-, sekä lääkekustannukset ylös. Työttömyydellä, maahanmuutolla ja vierastyövoiman suosimisella tässä maassa nyt ajetaan palkkoja alas. Selityksiä löytyy, mutta niillä ei kansa elä, ei pysy terveenä, eikä voi hyvin.  Mielestäni ei yksikään kansanedustaja tarvitse mitään sopeutumiseläkettä, koska sellaista ei saa kansalaisetkaan, mitkä ovat ajallisesti tehneet töitä useammankin kansanedustajien edustajakausien ajan. No voisihan toki kansanedustajan tehtävistä vapautuneiden kuntouttavaan työtoimintaan pääsyä hieman jouduttaa, niin siinäpä tulisi sopeutettua normikansalaiseksi nopeastikin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat