Anne Lempinen Suomalaisten asialla

Ihmisillä on tunteet elämässä ja tarve pärjätä...

 

Oijoijoioi kuinka ihana, kaunis, suloinen ja paljon muita positiivisia sanoja, kun katsotaan vauvaa. No on toki, uuden elämän ihme ja hyvähän olisi, kun yhtä ihanana koko ikänsä pidettäisiin. Totuus on liian usein kuitenkin toisenlainen

Miten tämä ihanuuden aika saataisiin jokaisen syntyneen lapsen kohdalla kestämään pitkään, siis läpi elämän, on jo paljon vaikeampi asia. Saattaa vanhemmilta loppua työt, kuten monille on käynyt, eikä silloin kovinkaan pitkään ole varaa kaikkeen tarpeelliseen, saati toivomuksiin sen mukaisesti, mitä on lapsen ikätovereilla.  Opiskelu ei ole ilmaista, kun jo pelkästään lukion kirjoista voi tulla kynnyskysymys vähävaraisille, mitä paremmin toimeentulevat ei edes merkittävänä menoeränä huomaa. Eriarvoisuus on ”periytyvää”, eikä varattoman perheen nuoret säästy velanotolta, mikäli eteenpäin on mieli mennä. Jos korkeakouluopinnot ovat tulossa maksullisiksi, se melkoisella varmuudella jakaa kansaa, eli varakkaampien perheiden nuoret jatkavat eteenpäin ja varattomat antavat periksi. Kyse ei siis ole taipumuksista, vaan rahasta.  Nykyisin kun ei hyvä koulutuskaan takaa varmaa työllistymistä koulutusta vastaaviin tehtäviin, niin melkoista arpapeliä on koko meininki.

Helppoa se on sitten huudella, olisit opiskellut ja mennyt töihin, ikään kuin se olisi kaikille yhtä helppo valinta. Vaikka olisi opiskellutkin, eikä silti päässyt työelämään tiukasti kiinni, silloin saa kuulla tehneensä väärän valinnan, ihan kuin jokainen nuori osaisikin päätellä, millä alalla on milloinkin kysyntää tekijöistä. Reitti alkaakin olla selvä työkokeiluihin, kuntouttaviin työtoimintoihin, tai suoraan hunningolle lukuisten sanojien saattelemana, kun ei työ kiinnosta. Kyllähän se monia kiinnostaisi, kun oman perheen perustamisen aikakin olisi, tai ainakin lähenee, vaan eipä perhettä perusteta ainakaan pysyvälle pohjalle, mikäli perusasiat eivät ole kunnossa. Masennustilastot voivat paksusti, mutta siis vain tilastot, eivät toivottomassa tilanteessa olevat masennukseen taipuvaiset ihmiset.

Eipä kerry eläkkeet, jos ei ole töitä, eikä lyhyet työrupeamat paljon eläkettä kartuta, joten pienellä kulutuksella se on sitten ajeltava elämän valtatie loppuun asti. Kyllä sitä jo keski-iässä alkaa miettiä, minkälaiset ovat loppuelämänkin kaarteet. Enää ei edes vaalien alla kehdata kovaan ääneen puhua vanhusväestön hyvinvoinnista kovinkaan paljon, koska nyt tässä yhteiskunnassa leikataan kustannuksista etenkin sieltä, missä on hiljaisin vastarinta.  

Ihmisilläkin on tunteet, vaikka se seikka pääsee unohtumaan aivan liian usein. Jostain artikkelista luin, että kaloillakin on tunne-elämää, samoin kissojen ja koirien tunteista löytyy, jos minkäkin laista selontekoa, mutta eipä saisi unohtaa ihmistenkään tunteita. Harvemmin vaan tunteiden tunnistajat ajattelevat sitä, että tunteet ne ovat vähävaraisen perheen lapsilla, omaa itsenäisyyttään hakevilla nuorilla, vanhemmilla ja vanhuksilla. Onhan niitä juttuja lasten ja nuorten käytöshäiriöistä ja kärsimyksistä, mutta se jääkin vähemmälle huomiolle, mikä niitä aiheuttaa. Käyttäytyminen ei kuitenkaan aina ole kiinni taloudellisesta asemasta, vaikka yleinen käsitys syyllistää vähävaraisempien olosuhteiden kasvatteja. Rahalla ei tunteita hoideta välttämättä oikein, mutta sen vaje rajoittaa osallisuutta ja syrjäyttää kovinkin helposti, kun ollaan pärjäämisen äärirajoilla. Lapsen tai nuoren vanhempi kokee syyllisyyttä, jos ei ole antaa välttämättömintä, mihinkä vielä joku kuittaa sillä, että ei kannattaisi lapsia hankkia, jos ei ole varaa. Varattomuus on vakava asia ongelmineen ja lieveilmiöineen, mutta muistaa kuitenkin tosiaan kannattaa, että ei häiriökäyttäytymisestä voi yksinomaan vähävaraisia syyttää, kuten usein tapahtuu.

Lujilla on monesti talous ja itsetunto monellakin, joka joutuu kädestä suuhun elämään, eikä näiden ihmisten määrä ole vähenemässä. Vaikka läheskään aina kyseessä ei ole sairaat yksilöt, ohjataan kuntouttaviin työtoimintoihin, että tilastot näyttäisivät terveemmiltä. Samoin työkokeiluihin, vaikka olisi moni elämänsä aikana ”kokeillut” jo useampaakin työtä ja ilman omaa syytään nyt pitkäaikaistyöttömänä. Kyllähän se käy omanarvontunnon päälle, kun aletaan pompottamaan paikasta toiseen. Täytyy todeta kuitenkin, että joillekin nämä ns. aktiivitoimet ovat tarpeen, mutta silloin yleensä sen tilanteen tiedostaa itsekin, jos tarvitsee kevyempää siirtymää takaisin työelämään. Tunteet pelissä tässäkin, kun rahallekin olisi käyttöä ja se pitäisi monen kohdalla mielen, ihmissuhteet ja talouden kunnossa, mikä olisi yksi edellytys täysipainoiseen elämään.  Ihmisen elämä on oikeastaan melko lyhyt, eikä siinä olisi missään vaiheessa varaa pudota pois raiteilta, mutta niin vaan liian usein tapahtuu ja vauriot ovat sen mukaiset. Pahinta on se, jos vastoinkäymiset tulevat jo nuorella iällä, kun vaikeampi on silloin saada enää mistään syrjästä kiinni. Ihmisilläkin on siis tunteet, mitkä muotoutuvat sen mukaan, miten yhteiskunnassa ja elämässä yleensä yksilöitä kohdellaan.

Nyt kannattaisi vaaleissa äänestää kuntien kuntouttajat, jotka eivät ole kuuroja, eikä sokeita ja jotka informoivat asioista valtion ylemmille päättäville elimille aktiivisesti. Aina ei kaiken tarvitse tulla ylhäältä alaspäin, vaan ruohonjuuritason tilanteesta täytyy info mennä alhaalta ylöspäin keinolla millä hyvänsä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Työttömien Keskusjärjestö vaatii palkkatukimäärärahojen tuntuvaa korotusta, mutta kyllä jo kannattaisi vaatia järeämpiä keinoja paremman työllisyystilanteen aikaansaamiseksi. Ei se ole mikään todellinen kauaskantoinen ratkaisu, jos pitkäaikaistyötön työllistetään osapäivätyöhön puoleksi vuodeksi tai vuodeksi, minkä jälkeen useimmat siirtyvät kortistoon takaisin.

Työllisyyttä voisi kohentaa myös valinnoilla, mistä mitäkin hankitaan, mutta se on tehty lähes mahdottomaksi suosia kotimaisia lähituottajia.

Toimituksen poiminnat