Anne Lempinen Suomalaisten asialla

Paperit kiitos, mieluummin jo tullessa rajalla....

Sehän pelittää, kuin Sipilän taannoinen mainoskampanja, tuo Helsingin kaupunginvaltuuston paperittomien sosiaali- ja terveyspalveluiden laajentamista koskevan ehdotuksen hyväksyminen, tosin eivät sitä kaikki halunneet hyväksyä. Niin siitä sitten putkahti ennakkotapaus, mikä levinnee kautta Suomen. Kun tyhmyys ja ajattelemattomuus saa valtaa, siitä kärsii koko kansa.

Ihmisoikeuksista höpisevien hölmöilyt ovat suorastaan tragikoomista asettelua, kun lopputulemana kantaväestön oikeuksia täytyy entisestäänkin polkaista maanrakoon, että niitä ihmisoikeuksia saadaan kustannettua näille terveysturisteille, joita taatusti alkaa maahan virrata pilvin pimein, kun nyt uudesta käytännöstä usealla kielellä vielä käydään mainoskampanjaa. Ei entinen käytäntökään olisi sitä tarkoittanut, että ensin papereita kysyttäisiin, jos ihminen on avun tarpeessa, joten ihan muusta intoilusta on kyse aivan selkeästi. Kaiken lisäksi kansainvaellukset tuovat tullessaan täällä jo selätettyjä tauteja ja peräti uusia.

On se kummallista, kun ei oman kansan ihmisoikeuksilla ole mitään arvoa. Ei kiinnosta Veronika Honkasaloa kumppaneineen suomalaisten vanhusten nykytila, ei se, että kaikilla ei ole varaa ostaa välttämättömiä lääkkeitä, eikä kaikilla mene ikään katsomatta muutenkaan niin kovin hyvin. Ihmettelen vaan, jos kotimaisella köyhällä on halua äänestää vasemmistoa, joka on käsittänyt ”veljet keskenään” ajattelun pelkäksi vieraanvaraisuudeksi.

Maahanmuutto on hallitsematonta, vai voiko mikään taho muuta väittää. Käännytyspäätöksen saaneita hyysätään, eikä enää mitään väliä, onko minkäänlaisia papereita. Käännytyspäätöksiä tehdään, mutta niiden toimeenpanoa ei toteuteta. Palvelu pelaa, annetaan ymmärtää, ja sana kiirii kautta maailman, mutta ei todellisuus nyt kuitenkaan ihan niin ruusuinen ole, eivätkä tänne tulleet tyydy olosuhteisiin, joten kapinaa syntyy väistämättä. 

Eipä tässä muuta näillä näkymin ole odotettavissa, kuin heikennyksiä kantaväestön olosuhteisiin, jotta rajan yli tulevat lähes pääsääntöisesti nuoret miehet saavat hyvää palvelua. Toivottavasti niiden mielipide mahdollisimman pian vielä voittaisi, jotka ajattelevat aivoillaan ja oman kansan parasta, hyvinvointia ja turvallisuutta. Ei ihmisoikeuksien kunnioittaminen sitä tarkoita, että muualta tulleiden oikeuksien kunnioittamiseksi joudutaan tinkimään suomalaisperäisen väestön oikeuksista ja hyvinvoinnista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Kyllähän ne paperit tarkastetaan, ainakin automatkailijalta mennen tullen kun käyn Eestin puolella ja monta kertaa vuodessa, jalan matkustavista en tiedä. Laivoilla yleensäkkin sisään selvityksessä pitää paperit olla kunnossa, eli todistaa henkilöllisyytensä.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Niin emmehän me suomalaiset kulje ilman papereita, mutta joillekin se vaikuttaa olevan oikeutettua taikasanalla asylum....

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Laittomasti maassa olevista on siis kyse, eli paperittomista puhuminen on yhtä hölynpölyä, asian lieventämistä.......

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset