Anne Lempinen Suomalaisten asialla

Eläkkeet, syntyvyys ja maahanmuutto

Eläkkeet, syntyvyys ja maahanmuutto on saatu jännästi nivoutettua toisiinsa, tai sellainen käsitys ainakin tulee uutisointeja lukiessa. Netissä Kauppalehden pääkirjoituksessakin ollaan jännän äärellä:  ” Yllättävän nopea syntyvyyden lasku on herättänyt keskustelun, miten käy Suomen eläkejärjestelmälle. Meneekö maailman parhaaksi mainostettu eläkejärjestelmä remonttiin? Vai saadaanko Suomeen muista maista riuskoja, eläkemaksuja maksavia työntekijöitä, jotta luvatut eläkkeet kyetään maksamaan?” Ja jutussa myös mainitaan, ” Jos tuleva hallitus ei saa perhevapaauudistuksella tai muilla toimilla syntyvyyttä nousuun, Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia.”

Rehellisesti työperäisenä tulevat ymmärrän, jos tulevat hyvällä koulutuksella tarpeeseen suoraan työpaikkoihin, mutta kyllä kaikki muu onkin sitten arvoitus, jääkö heistä merkittävä osa sosiaalitukien varaan vanhenemaan ja moniko lähtee parempien palkkojen perään muihin maihin, kun täällä ensin hyysätään ja koulutetaan. Johan tuota porukkaa on etenkin pääkaupunkiseudulle pakkautunut siinä määrin, että asunnoista olisi kysyntää enemmän kuin niitä on tarjolla ja vuokrataso kysynnän mukaisesti pysyy korkeana. Ei sinne kantasuomalaisen kannata havitella pienipalkkaisiin töihin, kun elää ja asuakin täytyy. Hankalaa se on kauempaa kulkeminenkin, eikä ainakaan palkkoihin nähden edullista/mahdollista.

Kun nyt kerran on tiedossa eläkkeiden maksukyvyssä ongelmia, niin laitetaan vaan rajat kiinni, kun vanhenee ne maahan tulijatkin ainakin lähes eläkeikäisiksi 2050 luvulle mennessä, jolloin syntyvyyden lasku alkaa näkyä eläkejärjestelmässä Kauppalehdessä olleen uutisoinnin mukaan.  No voidaan tietenkin olettaa, että maahanmuuttajataustaisten myötä syntyvyys lähtisi nousemaan, mutta vanhaa sanontaa osittain siteeraten, ”sitten kun sonnit rupeavat poikimaan”, eli epäilyttää vahvasti, koska tänne tulijoista suurin osa on miehiä, naiset ja lapset kun eivät nähtävästi turvaa tai sosiaalituristimatkoja tänne tarvitse.

Mitä sitten tulee suomalaisten syntyvyyden laskuun, niin kyllä pitäisi hallituksen miettiä tekemisensä, eli ne päätökset, mitkä aiheuttavat kansalaisten toimeentulon epävarmuuden. Kodin ja perheen perustaminen eivät ole niin ykkössijalla, kun ei ole takuita työn riittävyydestä ja äkkiä sitä annetaan ymmärtää, ettei kannata lapsia hankkia, jos ei ole varaa niitä elättää. Nykyisessä työllisyystilanteessa moni tipahtaa työllisten joukosta helposti, jos välillä jää vauvalomalle.

Kyllä tässä nyt ensisijaisesti tarvittaisiin rehelliset suomalaisten työllistämistalkoot, tosin tähänkin väittämään on helppo jonkun tarttua ja sanoa…. kun ei ole niitä työpaikkoja. Niinkin asia tietysti on, mutta mihin sitten tarvitaan niitä muualta haluttuja ” riuskoja, eläkemaksuja maksavia työntekijöitä”, vai onko ne halvempia? Se halpuus perustuu kyllä sitten siihen, että sosiaalituilla suosiollisesti tuetaan heidän pärjäämistään ja vielä neuvotaan vaikkapa arabian kielellä. Siihen tukitoimintaan revitään rahat köyhdyttämällä kantasuomalaisia verotuksellisesti eri muodoissa ja erinäisin leikkauksin.

Suomalaisten työllistämistalkoissa voitaisiin lähteä siitä, että työnteon yhtenä menestystekijänä olisi kohtuullinen palkka ja sehän olisi selvää, että tavallisen duunarin palkka lähtee kiertoon, eli kulutukseen ja silläkin osaltaan olisi hyvinvointia lisäävän merkityksen vuoksi, myös työllistäviä vaikutuksia. Sekin aika, kun ministerit ovat käyttäneet irtisanomissuojan heikentämisen ajamiseen, olisi ollut järkevää käyttää todellisten työllistämisen esteiden poistamisen keinojen etsimiseen.

Tottahan se on, että liian monien työikäisen jääminen työelämän ulkopuolelle uhkaa hyvinvointivaltion rahoitusta. Tähän ei ratkaisua kuitenkaan löydy ajojahdilla ja kepittämisellä. Millään ns. aktiivimalleilla ei tätä tilannetta ratkaista, vaan päinvastoin aikaansaadaan ahdistusta niiden keskuudessa, jotka eivät vaan onnistu työllistymään, eikä tilannetta yhtään helpota leikkaukset monilla muutenkin vähäisistä työttömyyskorvauksista.

Olen joutohetkinä lukenut mm. Työterveyslaitoksen julkaisuja, joissa ajatuksena on se, että mahdollisimman moni viihtyisi ja jaksaisi mahdollisimman pitkään työelämässä ja jopa palaisi eläkkeeltä takaisin töihin. Ei ne opit vaan päde tässä pätkätöiden ajassa, eikä hyvälle kaiken ikäiset huomioivalle ikäjohtamiselle ole sijaa, koska varmoja pitkäkestoisia työsuhteita on hetki hetkeltä entistäkin vähemmän. Se ei hallitusta kiinnosta, joten johtopäätelmänä täytyy vain todeta, että ministereillä on jokin ässä hihassa, mikä hyödyttää heitä itseään pääsemään paremmille hillotolpille, kunhan vaan ensin onnistuvat vaihtamaan työvoiman, tai pikemminkin koko kansan. Siltähän kuulostaa, kuin suomalaiset olisivat kuolemassa sukupuuttoon, mutta kannattaa käyttää hetki ajatukselle, miksiköhän ei tässä epävarmuuden ajassa ole monillakaan halukkuutta perustaa runsaslapsisia perheitä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Eläkevaranto on nyt 200 miljardia. 12 vuotta sitten (2006) se oli vain 100 miljardia. 12 vuodessa se on siis kaksinkertaistunut.
Vaikka jatkuvasti maksamme eläkkeet, niin tätä menoa 10 vuoden päästä varanto on 500 miljardia ja 17 vuoden päästä jo 1000 miljardia. Kyllä rahat riittää, siis jos tätä menoa sijoitustuottoa tulee.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Niinpä niin... ja uutisoinneissa on nyt asioita niputettu siihen malliin, että asetelma puoltaisi maahanmuuton tarpeellisuutta. Kovin on tarkoituksenhakuista meininkiä ja toivoa vaan sopii, että sen kansa tajuaisi.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Rahat riittäis, jos ei tuotais Suomeen lisää Taikaseinästä riippuvaisia..

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Perussuomlaista valtiontaloudenhoitoa, ei perkele, tässä jää Fingerporikin täysin toiseksi. :)

Ei yhtään lukua, mutta persusta vaan tuntuu, että turvapaikanhakijat ovat syyllisiä jo huoltosuhteen heikentymiseen ja syntyvyyden laskuunkin.

Nää persujen blogit alkaa olla viihdyttävyydessään jo uskomattomia.

Lisää tällaisia, näillä puheilla se vaalimenestys on varma. :)

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Mitäköhän lukuja Ritala jäi kaipaamaan niin kovasti, jos ne vaikka löytyisivät, kun tiedon tarvetta kerran on...

Siinä muuten saattaa olla perää, että turvapaikanhakijat ovat joiltain osin osasyyllisiä syntyvyyden laskuun, kun ilman heitä Suomi olisi turvallisempi elää.... siis nyt tuli mieleen, kun puheeksi otit.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"ilman heitä Suomi olisi turvallisempi elää"

Kyselyjen mukaan turvattomuuden tunne on kasvanut!

marko nordlund

Juuri näin, täysin samaa mieltä Lempisen kanssa. Ritala eksyi Rasmuksen sivuilta....

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Marko Nordlund: Niinpä taisi ja tämäkin kommentti oli mennyt hyväksyttäviin, joita oli kertynyt melkoisesti.

Miro Vauhkonen

Anne Lempinen, oletko tosiaan sitä mieltä että maailmanlaajuinen 200 vuotta kestänyt syntyvyydenlasku johtuu maahanmuutosta? Ehei. Yleinen elintason kohoaminen ja naisten koulutus ja ehkäisyn paraneminen on pääsyyt. Minä näen työperäisen maahanmuuton parhaana vaihtoehtona työväestön lisäämiseksi.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Ollessani nyt poissa blogini ääreltä, oli tullut kommenttisi useampaan kertaan Miro Vauhkonen, mutta menneet hyväksyttäviksi, joita en nyt kaikkia tähän hyväksynyt. Jos nyt vielä luet alkutekstini uudelleen, niin en minäkään järkevää työperäistä maahanmuuttoa teilannut, joskin pidän suomalaisten työllistämistä ensisijaisena vaihtoehtona ja siihen panostamista parhailla mahdollisilla tavoilla.

Missäköhän kohtaa alkutekstiäni syytin maahanmuuttoa syntyvyyden laskusta? Itse Ritalasen esiin otti ja minä annoin hänen pitää mielipiteensä, sanotaanko nyt vaikka ihan sananvapauden nimissä. Siitä nyt ei tosin mihinkään pääse, että turvattomuutta maahanmuutto on tähän maahan tuonut ja saattaa silläkin olla vaikutuksia.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ongelmamme ei ole se, että Suomeen halutaan tulla, vaan se, että tänne ei haluta tulla. Muutenhan Suomi on koko ajan turvallisempi, rikollisuus on ollut laskusssa ainakin viimeiset 40 vuotta.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen Vastaus kommenttiin #14

Olihan tämä Turun puukottajan Abderrahman Bouananen teko, kaksi terroristisessa tarkoituksessa tehtyä murhaa ja useista murhan yrityksiä esimakua siitä, mitä on mahdollista tapahtua, eikä raiskausuutisoinnitkaan mitään niin mukavaa luettavaa ole, mutta näitä tämänlaisia sitten vaan kaikki eivät laske edes tapahtuneiksi. En väitä, että kaikki tulijat syyllistyisivät mihinkään, mutta sekaan mahtuu monenlaista, kun hallitsemattomasti tänne väkeä päästetään.

Eipä kai Suomessa turhaan esteitä asetella erinäisten aukioitten ympäristöihin, joihin kerääntyy enemmälti kansaa, eli kyllä se tiedetään, että uhka on täälläkin, mikä ei ainakaan vähene, mikäli väkeä lappaa odottelemaan turvapaikkapäätöksiä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #15

Kirjoitinkin tuosta tapauksesta tänne puheenvuoroon, kannattaa lukea sekin.

http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258493...

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen Vastaus kommenttiin #14

Kannattaa lukea Ville Tavion blogikirjoitus,
Rikolliset ulkomaalaiset kuriin opetusvideoilla

Siinä on selkeästi esitetty todellisuutta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #16

Kannattaa lukea tämä Reetta Rädyn kolumni, siinä on asiaa maahanmuutosta:

https://yle.fi/uutiset/3-10511488?fbclid=IwAR0S95U...

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen Vastaus kommenttiin #17

Olen lukenut tuon jo aiemmin, mutta silti edelleen kannatan sitä, että työllistetään suomalaiset palkallisiin töihin ja sillä luodaan uskoa tulevaisuuteen.

Ei meillä niinkään ole työvoimapulaa, mutta huolehditaan hemmetin huonosti suomalaisesta työvoimasta ja sen hyvinvoinnista, sekä toimeentulosta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #18

Jos meille tulee jostain porukkaa, joka on halukasta ja kykenevää tekemään ne työt jotka meille ei kelpaa, niin siitä vaan. Muistan kun aikanaan (1980-luvulla) olin töissä sairaalassa Tukholmassa. Meistä kesätyöntekijöistä kolmannes oli ruotsalaisia, kolmannes suomalaisia ja kolmannes maahanmuuttajia. Muistan että yksi ruotsalainen kundi sanoi että ei hän jaksa olla täällä kun fattasta saa fyffeä melkein yhtä paljon eikä tarvitse tehdä mitään. Minä oli ihan ihmeissäni, palkat oli sentään epäpätevillä perushoitajillakin (sjukvårdsbiträde) paremmat kuin meillä Suomessa.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen Vastaus kommenttiin #19

Jos meille tulee "jotain porukkaa", joka on halukasta tekemään ne työt, joilla ei suomalainen pysty itseään ja perhettään elättämään, niin ei tämä jostain tullut työvoimakaan sillä palkalla elä, vaan tarvitsee tukea elämiseen.

Halla-ahoa lainaten, totean tähän: "Ongelma on, että veronmaksaja kustantaa halpatyöläisten ja heidän perheenjäsentensä sosiaaliturvan. Kun yritykset ottavat vastatakseen halpatyöläisten kokonaistoimeentulosta, vastuu maahanmuutosta voidaan jättää yrityksille."

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #21

Halla-aho sentään joskus puhuu asiaakin. Se taisi olla ainut poliitikoista joka suoraan sanoi ettei tässä mitään synnytystalkoita tarvita. Väkiluku on kääntymässä laskuun niin Suomessa kuin muuallakin, ja se on pelkästään hyvä asia. Ei maailma siitä pelastu, että syön aamupuuroni kylmänä tai jätän ulkomaanmatkan tekemättä, vaan siitä että en tee toista lasta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #22

Kas, Valtaoja on ihan samaa mieltä kanssani: ”No, Jussihan on tottunut olemaan poliittisesti epäkorrekti, ja linjauksen takana on tietysti ennen kaikkea pelko siitä, että väkilukua yritettäisiin kasvattaa maahanmuutolla. Mutta kuitenkin. Halla-Aho muistutti myös siitä, että kehitys on sama kaikissa teollistuneissa maissa. Ja kohta myös koko maailmassa. YK:n ennusteiden mukaan väkiluku tasaantuu tämän vuosisadan aikana – matalan ennusteen mukaan vain vähän myöhemmin kuin Suomessa, keskitason ennusteessa vuosisadan lopussa. Muu ei tietysti ole mahdollistakaan, ei maapallo rajattomasti ihmisiä kestä”, Valtaoja kirjoittaa.

http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/esko-valt...

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen Vastaus kommenttiin #22

Mielestäni lasten hankkiminen pitäisi olla ihan omapohjaisin perustein päätetty asia, eikä mikään talkootyö...

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #24

Kyllä, ja jos maailmasta vähänkään välittää, ei lapsia puske maailmaan ainakaan kahta enempää.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) esittää 15 000-35 000 "kansainvälisen osaajan" houkuttelemista Suomeen seuraavan hallituskauden aikana. Tämä lisäys tarvittaisiin EK:n mukaan nykyisen vuotuisen noin 15 000 ihmisen nettomaahanmuuton lisäksi. EK esittää myös, että maahanmuuttajien kotouttamiseksi otetaan käyttöön jopa 70 prosentin palkkatuki yritykselle, jos se työllistää turvapaikan saaneen.

Siinäpä toteutuisi juuri se, että maksuvelvollisuus ei olisi palkan osalta työnantajilla, vaan yhteiskunnalla, siis veronmaksajilla. Tähän päälle vielä sosiaaliset tuet, joten kalliiksi tulee.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset