Anne Lempinen Suomalaisten asialla

Entä jos halpatyövoima nousee jonakin päivänä kapinaan..

Kirjoitettuani lukuisia kirjoituksia suomalaisen työvoiman asemasta ja saatuani erinäistä palautetta, jäin miettimään, mistä tässä nyt oikein on kyse. Monesti se aiheuttaa melkoista erimielisyyttä, kun kyseenalaistan maahanmuuton tarvetta sillä verukkeella, että sitä tarvittaisiin paikkaamaan työvoiman tarvetta. Työvoimapulan edelleen näen halpatyövoimapulana, mikä ei ole ihan oikeutettu vaje, sillä suomalaiset työttömät olisivat etusijalla omassa kotimaassaan tulla palkatuiksi sellaisella palkalla, mikä vastaa maan hintatasoa. Edullisemmaksi tulisi maksaa palkkaa toimeentuloon tarvittava määrä ja pitää ostovoimaa yllä, kuin työvoimaa nälkäpalkalla ja osaa työn lisäksi toimeentulotuen asiakkaina.

 

Työn arvostus monilla aloilla on ajettu pohjalukemiin, mikä aiheuttaa sen, että palkkataso on sitä luokkaa, ettei tässä maassa sillä tule toimeen. Kyse ei ole suomalaisten kohdalla työhaluttomuudesta, vaan halusta saada sellainen korvaus tehdystä työstä, jolla voi elää. Mitään apartheidpolitiikkaa kun ei voi suomalaisiin soveltaa. Meillä on ollut teollisuutta, minkä myötä olemme tottuneet rehellisempiin ja pysyvämpiin työsuhteisiin, kuin mitä nyt on tarjolla, kuin myös teollisuuden palkkoihin. Tätä kansaa ei lannista pääomapiirien halu monikerroksisista työmarkkinoista, joissa osa jäisi lähes orjan asemaan, ainakin yhtä aliarvostetuksi.

 

Suoraa keskustelua kuitenkin käydään siitä, että suomalaisia ei saa matalapalkkaisiin töihin, tosin epäilen halukkuutta maksaa edes työehtosopimusten taulukkojen mukaista palkkaa. Onkohan maahanmuuttajista tarkoitus tuottaa maahan nöyriä ja kuuliaisia työläisiä, jotka alkuun uskovat ja kokevat saavansa kylliksi palkkaa tekemistään töistä, kunnes heille valkenee tilanne, minkä jälkeen heillä ei ole mitään aihetta olla ryhtymättä vastustamaan valtaapitäviä.

 

Maahanmuuton välttämättömänä pitämisen tarkoituksena lienee säilyttää etuoikeutettujen sosiaalinen ja taloudellinen asema ja varmistaa halvan työvoiman saatavuus maan ulkopuolelta. Pian meillä on apartheid kaunistellusti käytössä, mikäli oletetaan, että maahanmuuttajista saadaan maan halpatyövoima. Helpoin tapa välttää tulevaisuuden selkkaukset ja kulttuuririkkaat kapinat, olisi keskittyä suomalaiseen ja suomalaisten työvoimapolitiikkaan olemalla aliarvioimatta eri työalojen tärkeyttä.

 

Maahanmuuttajien kotoutus ei vaikuta onnistuvan, jos lienee niin tarkoituskaan ainakaan täydellisesti, joten erillisyys jatkuu hamaan tulevaisuuteen ja muuttaa vielä muotoaankin, jolloin todellisuus vasta valkenee. Silloin nähdään kulttuurierot, miten kukin nousee puolustamaan oikeuksiaan. Se on harha, että huonosti palkatut työt voitaisiin teettää maahanmuuttajilla ja se harha kostautuu ennemmin tai myöhemmin.

 

Mitään konkreettista ei ole tehty sen asian eteen, että jokainen suomalainen työhalukas työllistyisi. Ainoastaan vouhotetaan ulkomaisen työvoiman tarpeesta. Suomalaisetkin tietävät työvoiman vapaan liikkuvuuden mahdollisuuden, mutta lähtöhalukkuutta ei liiemmälti ole, onneksi.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

K Veikko

“Edullisemmaksi tulisi maksaa palkkaa toimeentuloon tarvittava määrä ja pitää ostovoimaa yllä”

Unohdit kolmannen vaihtoehdon: Mikä on kustannus siitä, että työ jätetään kokonaan tekemättä.

    On paljon töitä, jotka kannattaa ennemmin jättää kokonaan tekemättä kuin teettää ne millään laillisella palkalla.

Käyttäjän lempan kuva
Anne Lempinen

Vaatii jonkin verran erittelemistä, mitkä työt voisi jättää kokonaan tekemättä. Aloitettaisiinko turhan byrokratian purkamisesta...

Toimituksen poiminnat