Anne Lempinen Suomalaisten asialla

Kaikki blogit puheenaiheesta Uusi vuosi

Uudenvuodenlupaus: ei syyllistetä eikä syyllistytä

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n madonlukujen jälkeen Suomessa on puhuttu paljon siitä, miten kaikki saataisiin mukaan ilmastotalkoisiin. Vaikka päävastuu tämän valtavan haasteen selättämisestä kuuluu poliitikoille, on ymmärrettävästi keskusteltu myös yksittäisten kansalaisten valinnoista kuluttajina. Ikävä, mutta myös vähemmän yllättävä sivujuonne on ollut syyllisyysretoriikka: pitäisikö syyllistää vai olla syyllistämättä kestämättömistä elintavoista.

Kansalaisia kuunnellen kohti vuotta 2019

Pääministeri Juha Sipilän uudenvuoden puheesta paistaa kilometrien päähän valtaapitävien asenne: edelleenkään ei olla huolissaan suomalaisten turvallisuudesta, vaan siitä, että suomalaiset ottaisivat oikeuden omiin käsiinsä. Vielä enemmän Sipilä tuntuu olevan huolestunut vihapuheesta, jota rikoslaki ei edes tunne.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2019 Teille ja läheisillenne!

Katselin eilen Netflixistä sinne juuri tullutta Bruce Springsteenin Broadway-esitystä, jossa hän laulujen lomassa kertoo elämänsä vaiheista. Hänen kertomansa muistot ja elämänvaiheet saivat miettimään omaa matkaa tähän asti ja muistelemaan menneitä sekä jo täältä ikuisuuteen siirtyneitä läheisiä. Yön hiljaiset tunnit ja tämä aamukin on mennyt oudon sentimentaalisen olon vallitessa. Kaipuuta ja surua on paljon mielessä, mutta samalla myös suurta kiitollisuutta.

Kiitollisuus jo menneitä kohtaan - olette muistoisamme läsnä jouluna

Sydämelliset kiitokset eläinsuojelijoille

Uuden vuoden aattona pieni koiramme oli poistumassa autosta, kun sen korvan juuressa räjäytettiin pommi. 

Koira säikähti ja juoksi viivana teille tietämättömille pimeään.

Olemme tehneet kaikkemme sen löytämiseksi, mutta ei ole koira palannut.

Suru on suuri.

Rakas ystäväni ohjasi minut  Karkurit.fi jäljille. Sydämellinen kiitos siitä.

Suuresta juhlasta huolimatta ovat järjestön ihmiset auttaneet meitä kaikin tavoin: hyvillä neuvoilla ja teoilla vaivojaan säästämättä.

Toiveikkaina odotamme yhä koiran paluuta.

Oikein hyvää uutta vuotta ja Suomi 100 % -juhlavuotta!

Toivotan kaikille puheenvuorolaisille Hyvää Uutta Vuotta ja lämpimästi tervetuloa mukaan viettämään SUOMI 100 % -juhlavuotta eli Suomi-neidon itsenäistymisvuosien 1917-1920 satavuotisjuhlavuotta alkaen joulukuusta 2017 ja huipentuen lokakuussa 2020!

Amerikan itäosissa ennätyspakkasia

Media manipuloi kansaa sen kun kerkeää. Sääilmiöt ovat useimmiten taustalla ilmastoa koskevissa asioissa. Amerikan itäosissa on nyt kylmää ja toivotaan lisää ilmaston lämpenemistä. https://yle.fi/uutiset/3-9998285

Kansaa manipuloidaan kannattamaan jaksottaista tuulivoimaa lisää, vaikka niihin on jo laitettu tuhansia miljardeja dollareita. Enää ei kuitenkaan niitäkään voida sijoittaa minne tahansa, kun ihmiset ovat saaneet tietoa niiden haitoista. http://www.berkshireeagle.com/stories/letter-savoy-joins-resistanceagain...

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä